Toukokuussa oli tosiaan meidän seuran jokavuotiset Kevätlautanen-koulukisat, joissa starttasin Kapsulla C-merkin ja Hukkiksella B-merkin kouluohjelman. Kapsulla en ollutkaan ratsastanut varmaan ainakaan kuukauteen, enkä sitten ehtinyt enää sen kanssa tunnille kisoja edeltävällä viikolla. Torstain koulutunnilla Hukkis oli ollut ihan järkyttävän tahmea ja haluton, mutta perjantain estetunti meni hieman reippaammissa tunnelmissa. Odotukset kummankaan radan osalta eivät siis olleet kovin korkeat, Hukkiksen kanssa olin kyllä asettanut tavoitteeksi helposta B:stä yli 60 % tuloksen.
Kapsu tuntui verkassa yllättävän hyvältä ja suoralta, se kulki hyvässä muodossa ja astui kunnolla alle. Radalla tämä fiilis vähän katosi, sillä mua jännitti kamalasti, jolloin Kapsu tietysti jännittyi mukana. Tällä kertaa se näkyi eniten laukannostojen laadussa, muuten rata oli ihan sujuvaa suorittamista. Tuloksena oli 65,1 %, mikä riitti luokkavoittoon. Alla miljoona kuvaa Kapsusta, joka oli hieno ja pätevä kouluratsu! <3
Näistä kuvista kyllä näkee selkeästi, että mun ongelmakohtia edelleen on käsien kantaminen ja jalkojen pitäminen omalla paikallaan, ja toisaalta olen myös alkanut könöttää herkästi.
Hukkiksen kanssa mulle tuli hirveä kiire, kun meinasin unohtaa sporrat talliin ja melkein myöhästyin verkasta. Verryttelin pitkälti lähinnä laukassa ja ravissa, jotta sain Hukkiksen kunnolla jalan eteen ja vielä ennen omaa vuoroani radalla tein laukka-käynti-laukka-siirtymisiä, jotta Hukkis olisi varmasti hereillä. Tämä näytti tepsivän, ja mulla olikin allani reippaasti ylämäkeen liikkuva hevonen, ja tällä kertaa radalla tuli oikeasti sellaisia wau-fiiliksiä useamman kerran. Ravilisäys olisi voinut olla parempi ja multa tippui jalustin lävistäjän loppupuolella, mikä aiheutti tahtirikon. Yhden laukannoston tein myös liian suurilla avuilla, mikä näkyi pienenä protestointina, en itse ollut varautunut siihen, että saisin Hukkiksen näin hyvin herkisteltyä. B-merkin radasta tuloksena 63,8(?) %, ja tälläkin kertaa luokan voitto, ja täytyy sanoa että kyllä hymyilytti. Ihan mahtava hevonen, ja suurimmaksi osaksi saatoin olla jopa omaan ratsastukseenkin tyytyväinen!
![]() |
| Tässä se vähän vaisuksi jäänyt ravilisäys, eipä ole kovin tyytyväisen näköinen hevonenkaan... |
![]() |
| Kunniakierroksella! |
Näiden kisojen fiilistelyllä elän seuraavat pari vuotta, sillä mun ja Hukkiksen II-tason debyytti sen sijaan ei mennyt ihan yhtä juhlavasti...




















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti