Pakkasen puremat

Eilen tallille ajellessa auton mittari oli ehtinyt kivuta jo miinus kahdenkympin tienoille. Päällä oli paljon vaatetta, ja viitisen hevosta sisään haettuani sekä muutaman loimen riisuttuani totesin, että liikaa. No, ratsastaessa olikin lähes koko ajan lämmin, mutta kun tulin selästä alas, jäätyivät varpaat. En omista oikein minkäänlaisia talvikenkiä, "siviilissäkin" mulla on vain sellaiset nahkaiset, melko matalavartiset bootsit/saappaat, joihin parin vuoden käytön jälkeen mahtuu villasukka. Ja tallillakin oli siis vaan tavalliset jodhpurit villasukilla, ei kovin lämpimät siis. Ehkä täytyy etsiä jonkunlaiset talvitöppöset näille pisteliäimmille pakkasille.

Mutta asiaan! Mulla oli tällä kertaa ratsuna Siina, oon sillä mennyt syksyn aikana pari kertaa. Se on nyt ollut meidän opettajan ykkösratsu, ja siksi se on tosi hyvin läpiratsastettu ja toimii kivan herkästi kaikessa. Jätin satulan tällä kertaa talliin, mikä oli pakkasenkin puolesta ihan hyvä ratkaisu. Jotenkin en aluksi meinannut saada jalkojani rentoutettua, vaan tuntui, että puristin niillä hirveästi. En ole nyt vuoteen, pariin mennyt ihan hirveästi ilman satulaa, vaikka aiemmin tein sitä aina, kun oli mahdollisuus. 

Alkuverkoissa huomasin, että Siina oli kiinni vasemmalla, enkä saanut sisäjalkaa läpi vasempaan kierrokseen, koitin väistätellä kaarevilla urilla takaosaa ulos ja oikeaan kierrokseen mentäessä asettaa ulos, mutta tuntui, etten oikein saanut Siinaa taipumaan rehellisesti vasemmalle. Ja eiköhän tehtävänä sitten ollutkin tuplakiemurat... Eli pitkille sivuille kaksi kaarretta sisäänpäin, ja lyhyille sivuille yksi. Olipahan aseteltavaa ja taivuitettavaa. Itse kaarille sisäänpäin Siina tuntui taipuvan melko hyvin ja läpi kropan kierroksesta riippumatta, mutta kulmat ja kaarteet uralle päin eivät oikein ottaneet sujuakseen, enkä tahtonut saada tammaa kulmiin kunnolla. Sainkin käskyn tehdä useamman kerran voltteja kulmiin, jotta taivutus menisi kunnolla läpi, eikä jäisi joko pelkkään kaulaan, tai ei sinnekään.

Suunnanvaihdon yhteydessä tehtiin yksi ravilisäys lävistäjällä, ja enköhän heti rikkonut laukalle, kun en oikein valmistellut... Sain onneksi korjattua tosi nopeasti, ja Siinalta irtosikin ihan hyvät lisäykset, enkä jäänyt edes yhtään hissuttelemaan, vaikkei satulaa ollutkaan.

Viimeiseksi teimme alla näkyvää vastalaukkatehtävää, voltti oikeassa laukassa ja loiva kiemura, sekä laukkaa seuraava lyhyt sivu.

Voltilla oli siis tarkoitus koota laukkaa ja saattaa hevonen hyvään tasapainoon vastalaukkaa varten. Ensimmäisellä kerralla Siina jäi ehkä hieman löysemmäksi, kuin olisin halunnut, eikä se pirun vasen jalka mennyt vastalaukkakaarella läpi, ja kaari jäikin loivemmaksi, kuin alunperin suunnittelin. Ja sitten en enää saanutkaan kulmaa ratsastettua, heh. Siina otti vähän kierroksia laukannostoista, ja seuraaviin suorituksiin sainkin laukkaa kivasti energisemmäksi, jolloin sitä oli helpompi kootakin paremmaksi. Vasta viimeisellä kerralla sain kuitenkin vastalaukkakaaren onnistumaan omasta mielestäni tarpeeksi hyvin, ja se oli openkin mukaan ihan super. (: Laukkasin kuitenkin vielä koko päädyn läpi, jotta sain Siinan ratsastettua kunnolla läpi kulmien.

Oli tosi mukavaa mennä vaihteeksi sellaisella hevosella, joka liikkui enemmän omalla moottorillaan, jolloin en ihan niin herkästi jäänyt pusertamaan. Ja laukannostotkin olivat siistejä ja tapahtuivat siitä askeleesta, josta pyysin, jee! Vaikka mulla on paljonkin ongelmia istunnan kanssa, tai ehkä lähinnä raajojen kanssa, on mun keskivartalo ihan hyvässä kondiksessa, ja opekin sanoi, että istuin ihanasti ja helpon näköisesti ilman satulaakin. Se oli ihan kiva kuulla, kun välillä tuntuu, etten osaa olla kyydissä ollenkaan.

Sunnuntaina onkin hauskaa luvassa, kun menen vetelemään hiihtoratsastajia pellolle. Olisi hauska itsekin päästä kokeilemaan, pysyisikö sitä perässä, mutta en omista monoja, suksia tai lautaa. Katsotaan jos tuolla reissulla olisi peräti kuvaajakin mukana.

Hukkis 14.1.

Eilen olin pitkästä aikaa vakkariopen tunnilla Hukkiksen kanssa. Mieli olisi tehnyt jättää satula sisään, mutta ajattelin, että käydään nyt näyttäytymässä tuttujen silmien alla, niin saa ope itse arvioida penkin sopivuutta, hän kun oli juuri palannut lomalta. Alkukäynnit käytiin kahlailemassa pellolla, mikä oli kivaa vaihtelua. Aivan ihanaa, kun ollaan vihdoin saatu tänne eteläänkin ihan kunnon talvi! Ei enää kuraa, eikä joko tahmeaa ja märkää tai vaihtoehtoisesti koppuraksi jäätynyttä kenttää. Ja se lumen tuoma valo!

Tein taas alkuun nopeustreeniä, ja Hukkis otti siitä jopa vähän kierroksia, ja lähti kivasti eteen aina siirtymissä, mutta muuten en sitten saanutkaan pohkeeseen oikein mitään reaktiota. Sporrat olin jättänyt pois lauantain tunti yhä mielessäni, mikä ei tässä kohtaa tuntunut järin fiksulta vedolta. Koitin olla puristamatta liikaa, mutta se tuntui kovin vaikealta, kun tuntui, ettei heppa lähde millään avulla eteen. Mulla on Hukkiksen kanssa aina pitkä kouluraippa, mutta siihenkin reagointi on monesti tuolla hevosella ihan tosi hidasta, eikä nopealla napautuksellakaan saanut juuri mitään reaktiota aikaiseksi. Höh.

Verkkalaukat aloitettiin vasemmalle, ja se oli taas vaihteeksi vaikeaa. Nyt Hukkis pukitti ihan tosissaan, varmaan taas osittain meikäläisestäkin johtuen. Koitin taas vain saada laukan sujumaan kevyessä istunnassa, tällä kertaa se ei onneksi aiheuttanut raivokohtausta. Inhoan sitä, etten jotenkin osaa heti lähteä nostamaan uutta laukkaa Hukkiksen kanssa, jos se pukkien jälkeen tippuu, vaan koitan aina jäädä nyhertämään jotain ja valmistelen uutta nostoa ikuisuuden. Oikealle laukka nousi ja säilyi paremmin, ja saatoin jopa istua alas ja työstää laukkaa hieman.

Yksi ongelma tässäkin on se, että mun varpaat sojottavat ulospäin. Yksi opettaja kävikin jo kertaalleen kääntämässä mun jalkaa polvesta eteenpäin, ja väitti, että puristan polvella, kun mun varpaat sojottavat ulos, kun mulla itselläni se tunne on ihan päinvastainen; jos käännän varpaat eteen, mun polvi on kuin liimattu satulaan, enkä saa jalkaa rennoksi, ihan kuin mun jalan pitäisi vääntyä ja taipua sääriluun kohdalta. Sitä tunneta on vaikea selittää, mutta ehkä mulla on vaan niin lihasmuistissa tuo varpaat ulos -juttu, etten osaa päästää siitä irti. Joka tapauksessa tämä asento vaikeuttaa mun yläpohkeen käyttöä, ja ratsastan herkästi pelkällä kantapäällä/kannuksella pohkeen sijaan. Tämän jalkajutun korjaantumisesta olisi varmaan ihan tosi iso apu mun istuntaan ja koko perusratsastukseen sitä kautta, pitäisi vaan edes joskus saada se fiilis siitä, miten hevonen toimii kun siellä selässä istuu oikein, ja miltä se asento omassa kropassa tuntuu.

Tässä NE varpaat. Ja SE kantapää, joka seilaa jossain satulan takana. Ja jalan asennosta johtuva etunoja ja pyllykin vielä irti penkistä. Huoh. Ja näyttäisihän se polvikin olevan kiinni.

Tunnin varsinainen tehtävä oli keskiympyrä, jonka molemmista avoimista sivuista lähti voltti sivulle, piirsin näin hienon kuvankin:

Ympyrällä mentiin siis oikeaan ja volteilla vasempaan kierrokseen. Ensin tehtiin kuvio tutuksi ravissa ja lisättiin sitten neljän askeleen käyntisiirtymät aina suunnan vaihtuessa. En oikein saanut Hukkista suoristettua, vaan se lähinnä kiemurteli ja otti mieluummin heti uuden suunnan asetuksen. Tuntui hankalalta ratsastaa mitään järkevää ja tarkkaa, kun oltiin kuin täit tervassa. Käyntiin Hukkis kyllä siirtyi joka kerta moitteettomasti, heh... Jo tehtävän alussa nappasin jalustimet pois, sillä mun kenkien pohjat ilmeisesti jotenkin jäätyy, ja mulla liukuu jalustimet tosi syvälle jalkaan aina, jos pakkasta on kovin paljon. Ja säästyy lisäksi varpaat pahimmalta jäätymiseltä. (Eikä tipu jalustimet jalasta, kun jalka nousee taas typerästi, voi nolous.)

Tehtävään lisättiin ensin laukka pelkästään volteille, nosto käynnistä ja siirtyminen suoraan käyntiin ympyrälle tultaessa, ympyrän kaaret edelleen ravissa. En taaskaan saanut laukkaa nousemaan kovin siististi, mutta nyt laukka oli volteilla kivasti työstettävissä, Hukkiksella olisi varmaan helppo pyöritellä piruetteja, niin helpon tuntuisesti se kokoaa laukkaa, ja niin pieniä voltteja se välillä tarjosi. Huomasin kyllä, että jäin taas hirveästi itse pusertamaan laukkaa, vaikka se varmaan olisi jatkunut ihan ilmankin. Viimeisenä lisänä tehtävään oli vastalaukka ympyrän kaarella ja aina uudelle voltille lähtiessä käyntisiirtymä ja uusi laukannosto. Nostot ei edelleenkään olleet kovin sulavia, mutta vastalaukka tämän hevosen kanssa on I-H-A-N-A-A, kun sen saa koottua sopivasti, se menisi varmaan kymmenmetriset voltitkin vastalaukassa. Kerran mulla oli tosin ilmeisesti ristiriitaiset avut ja tunnistin itsekin, kun paino valahti eteen, jolloin Hukkis oli suunnanvaihdosta vähän eri mieltä ja pukitti ihan tosi isosti, ja lähti vielä inhottavasti melkein open päälle. Sai pirulainen jopa mun tasapainon horjahtamaan, normaalisti en ole noista pukeista juuri millänikään. Silminnäkijälausuntojen mukaan se peppu tosin ilmeisesti nousikin melko korkealle.

Harmitti taas, kun kyseessä on ihan maailman paras heppa, mutten vaan osaa ratsastaa riittävän hyvin. Pitäsi ehtiä katsomaan muiden tunteja enemmän ja katsoa, millä tavalla tuo polle niillä toimii, josko sieltä saisi vinkkiä omaan ratsastukseenkin.

Mammalomalainen hommissa

Keskiviikkona mulla oli tunnilla alla mulle itselleni melkein uusi ratsu. Bestla on varsonut kesällä melko myöhään, eikä se ole vielä tehnyt kovin paljoa tunteja, koska ihan ketä tahansa ei oikein voi laittaa käsittelemään puolivuotiasta, ikäisekseen isoa orivarsaa. Olen muutaman kerran mennyt Bestlalla itsenäisesti, ja niistä kerroista on jäänyt vähän tahmea maku suuhun, tamma on tosi iso ja vähän hidas pohkeelle, sekä ymmärrettävästi varsinkin alkuun todella jäykkä. Alkuunhan sillä ei tietenkään voinut ratsastaa tuntia, vaan olin mennyt sillä ehkä max. 40 minuuttia kerrallaan (useimmiten jopa vähemmän), mukaanlukien alku- väli- ja loppukäynnit. Tässä ehkä on osasyy, miksei meillä ole niin kovin hyvin sujunutkaan, tuollainen dieseli vaatii vähän enemmän, että lihakset lämpenee ja alkaa sujumaan.

Nyt oltiin Bestlan kanssa ensimmäistä kertaa ihan opettajan valvovan silmän alla, ja olin tunnin jälkeen erittäin positiivisesti yllättynyt. Tamma tuntui alusta asti liikkuvan melko hyvin omalla moottorilla, ja reagoivan eteenpäin ainakin paremmin kuin aiemmin. Ehkä itsekin osasin suhtautua siihen jo valmiiksi niin, että nyt täytyy liikkua. Tein nytkin alkuun jo Hukkiksen kanssa tutuksi tulleita nopeusharjoituksia, joista oli selvästi apua. Vasempaan kierrokseen Bestla tosin katosi multa ravissa alkuun ihan täysin, se ei ottanut ulko-ohjan tuntumaa tai pidätteitä vastaan, eikä sisäpohje mennyt läpi sitten ollenkaan ja puksutettiin menemään sisälapa ihanasti edellä. Sain ohjeeksi väistättää takaosaa ulos ympyrällä, ja tehdä ulko-ohjalla pidätteitä niin kauan, kunnes saan sisäpohkeen läpi rehellisesti, ja noin puolimiljoonaa ympyrää myöhemmin tämä alkoikin tuottaa toivottua tulosta. Hassua, vaikka itsekin jo pitäisi tietää, ettei se sisäohjasta kiskominen johda tuossa tilanteessa mihinkään, jossei ulko-ohja ja sisäpohje mene läpi, niin silti siihen sortuu kerta toisensa jälkeen.

Bestlalla on pienimuotoisten haastattelututkimusten mukaan hankaluuksia ymmärtää aina ensimmäistä laukannostoapua muillakin ratsastajilla, ja mulla on haasteita antaa selkeä apu, jonka hevonen varmasti ymmärtää oikein ilman, että apua tarvitsee toistaa siten, että homma menee kipitykseksi ja muoto leviää ja takajalat jäävät taakse, kun minä en samalla pysty keskittymään kaikkeen, eikä hevonen ymmärrä mitä pyydän. Ei tämä kipitysvaihde yleensä kestä kahta-kolmea raviaskelta pidempään, mutta kun olen osannut nostaa sen laukan murto-osassa tuosta ajasta ja vielä siististi, niin kyllähän se ottaa päähän. Tälläkin kertaa oli kipitystä ilmassa, vaikka kuinka koitin valmistella nostoa, mutta laukka itsessään rullasi ihan superisti ja heppa tuntui ryhdikkäältä ja rennolta, ja tasapaino säilyi kaarteissa mukavasti.

Päivän tehtävänä oli ratsastaa suoraan kentän poikki (rata poikkisuuntaan leikkaa, hieman pisteitä vaihdellen) kohti opettajaa. Alkuun tehtävä tehtiin muutamaan otteeseen käynnissä ja sitten ravissa. Bestla oli hyvin suora aina, kun muistin ratsastaa sen kaarteeseen riittävästi ulkojalalla ja kaarteesta ulos sisäjalalla. Sain taas kommenttia, että jäin pusertamaan liikaa, vaikka hevonen kyllä liikkuisi ihan itsekin, ja koitinkin kovasti kiinnittää siihen huomiota. Seuraavaksi teimme kolmen askeleen käyntisiirtymän pituushalkaisijan päälle. Jäin itse helposti liikaa kädellä kiinni siirtymässä, vaikka osaan kyllä ihan hyvin tehdä pidätteitä keskivartalollakin. Käynti jäikin omasta mielestäni vähän hitaaksi, ja sitten aloinkin taas puristaa... Mutta kyllä me vissiin muutama ihan kohtalaisen suora ja ratsastajankin osalta rento suoritus saatiin.

Tehtiin vielä laukannosto pituushalkaisijan päällä kohti opettajaa aina oikealle mentäessä ja ravisiirtymä suoralla hevosella kun tultiin uudelleen kohti opettajaa ja käännyttiin vasemmalle. Ensimmäinen laukannosto oli taas vähän hakusessa, mutta sain siitä huolimatta ratsastettua suoran hyvin loppuun ja kivan kaarteenkin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Bestla alkoi jo itse odottaa laukkaa ja vähän ennakoida ja pääsinkin ratsastamaan ravia kunnolla ennen nostoa, sillä se meinasi jäädä hissutteluksi ja nosto tulla hieman etuajassa. Saatiinkin aikaiseksi tosi kivoja ja teräviä nostoja ja hyvää laukkaa. Myös siirtymät alaspäin olivat ihan kivoja, mutta viimeisen kaarteen ratsastaminen herpaantui multa pari kertaa.

Lopun eteen-alas-raveissa ope huomautti, että Bestla meinasi jäädä vähän rullailemaan, eikä oikein tullut tuntumalle, mitä mun piti korjata ratsastamalla jalalla takaosaa eteen, jolloin nenäkin laski mukavasti oikeaan suuntaan, eikä kohti ryntäitä.

Tunnin jälkeen oltiin sekä minä että hepo oikein tyytyväisen oloisia, ja yksi seuraavan tunnin ratsastajakin kehui, että Bestla näytti hienolta. Tuli oikein hyvä mieli! (:

P.S. Miten vaikeaa voi olla hevosen nimen kirjoittaminen Bestal, Betsla, Belsta.....

Hukkis 9.1.

Olin lauantaina sijaisopettajan tunnilla Hukkiksella, ja putosin taas äkkiä edellisen kerran pilvilinnoista maanpinnalle... Tuntui, etten saanut taaskaan kunnon reaktiota pohkeeseen ja jäin heti vain nykertämään liikaa edestä, mikä saattoi osin johtua siitäkin, ettemme saaneet juurikaan verrytellä itsenäisesti, vaan ehdin tehdä ihan vain pari pysähdystä ja väistöä käynnissä, kun jo ravattiinkin kaikki possujunassa ympyrällä. Hukkis tuntui ihan tosi tyytymättömältä, mikä ilmeni hännän huiskimisena ja hidasteluna ja mulla hävisi taas kantapäät karkuun liian kauas kyljille. Nappasin jo sporratkin pois, kun tuntui, että heppaa ottaa ihan huolella päähän, enkä saanut sitä yhtään eteen.

Laukkakin suoritettiin kaikki samalla ympyrällä, ja koitin heti nousta kevyeen istuntaan, jolloin annan hevoselle enemmän tilaa, enkä vahingossakaan saa jalkaa ainakaan kovin paljon liikaa taakse. Siitäkös riemu repesi, ja Hukkis pukitti minkä kerkesi, sekä stoppasi tietysti heti. Lopulta päästiin riittävän lähelle kaverin häntää ja annoin vaan mahdollisuuksien mukaan Hukkiksen paahtaa eteen, mutta keyeen istuntaan ei tällä kertaa todellakaan ollut asiaa.

Välikäyntien jälkeen teimme hetken taivuttelua ympyrällä molemmille puolille, mikä onnistui ihan kivasti ja saatiin jopa ihan rentoja ja tasaisiakin pätkiä tehtyä. Liikettä olisi, taas kerran, saanut olla enemmän. Loppuun ehdimme vielä tehdä muutamat avo- ja sulkutaivutukset pitkille sivuille. Hukkis taipui hyvin ja juuri sillä asteella, kuin pyysin, mutta eteenpäinpyrkimys oli ihan hukassa. Kun sulkuja alettiin tehdä ravissa, saatiin vielä siinäkin pukit aikaiseksi.

Alkuun ajattelin, että tämä ylenmääräinen pukittelu ja hapannaamaisuus voi johtua uudesta satulasta, mun silmään nimittäin näytti, että se valui lavoille. Ja se ensimmäisen kerran superius saattoi johtua siitäkin, että tämä uusi penkki on huono eri paikoista, kuin vanha, joka ei sekään ollut hyvä. Olen ollut nyt tallilla muinakin päivinä ja tentannut kaikilta miltä Hukkis on tuntunut, ja ainakin osa on ollut sitä mieltä, että pollessa on ollut virtaa, mikä on melko harvinaista. Voihan toki olla, että lauantaina oli paikat jumissa muutenkin, kun hepat ovat kumminkin seisseet pahimpien pakkasten yli tarhassa, ja Hukkiskin oli liikkunut viimeksi silloin tiistaina. Katsotaan, josko tänään pääsisin vakkariopen tunnilla testailemaan.

Hukkis 5.1.

Viime tiistaina kävin tekemässä Hukkiksen kanssa itsenäiset treenit -17 asteen pakkasessa, ja hiki tuli molemmille. Kentälle oli satanut mukavasti lunta, ja edellisen viikon suolaukset vaikuttivat vielä pohjalla, joten urat ja toisen päädyn pääty-ympyrä olivat jo ihan laukattavassakin kunnossa. Hepo oli saanut testiin uuden satulan, kun vanha on ollut vähän sellainen, että "jos se nyt liikkuu, niin voi sitä käyttää, mutta..." ja eron kyllä huomasi. Pärinä vaan kuului kun polle meni nenä maassa alkukäynneistä alkaen. Askel tuntui alkuun kyllä jotenkin lyhyehköltä, mutta Hukkiksellakin oli ollut ilmeisesti muutaman päivän tauko liikkumisessa ja pohja oli kuitenkin vähän eri, kuin naapuritallin maneesissa, jossa se oli edellisviikolla kruisaillut.

Alkukäyntien jälkeen tein "nopeusharjoituksia", eli käynti-seis-käynti-seis jne. siten, että pysähdys kesti juuri ja juuri sen aikaa, että ehdin myödätä ja todeta, että hevonen odottaa ja käyntiin piti lähteä ensimmäisestä, nopeasta pohjeavusta reippaasti eteen. Koitin kiinnittää huomiota myös siihen, että en yrittäisi ratsastaa käyntiä enää siirtymisen jälkeen kovin paljon, vaan hevosen pitää jatkaa etenemistä itse. Käyntiä tein välissä ihan vain muutaman (2-4) askeleen verran. Hukkis tajusi nopeasti homman juonen, ja muutaman kerran jälkeen se meinasi jo lähteä raviin yhdestä napakasta pohjeavusta, mikä oli sangen positiivista, koska sitten pääsin käyttämään yhä pienempää apua.

Jatkoin alkuun ravissakin samalla teemalla tekemällä nopeita ravi-käynti-ravi-siirtymisiä ja edelleen yritin antaa Hukkikselle tilaa ravata painostamatta ja puristamatta sitä. Käyntiä jouduin nyt jo hieman ratsastamaan, sillä Hukkiksella on tapana melkein pysähtyä siirtymisissä alaspäin, ja halusin sen etenevän marssivasti koko ajan. Kun sain siirtymiset sujumaan, ravailin ympyröillä ja suorilla hetken molempiin kierroksiin ja kävelin välissä vähän aikaa.

Välikäyntien jälkeen otin laukat molempiin suuntiin, alkuun ihan vain ajatuksella eteen, ajattelematta ollenkaan muotoa ja hyvin vähäisesti asetusta. Hukkis laukkasi yllättävän tyytyväisen tuntuisena, se kun usein verkkalaukoissa esittää mitä hienoimpia pukkikuvioita. Toki mullakin on oma osuuteni siinä, kun tuntuu ettei hevonen etene, mulla valahtaa helposti ulkojalka tosi taakse ja oma paino eteen, jotka varsinkin tätä hevosta jarruttavat ihan hirveästi, ja se kantapää liian takana suututtaa (ihan aiheellisestikin) Hukkista niin paljon, että sitten voi vaikka vähän lentää peppu. Usein otankin Hukkiksen kanssa verkkalaukat kevyessä istunnassa, sillä silloin en itse häiritse sitä niin paljon.  Vasempaan kierrokseen Hukkis tuntui siltä, että sisätakajalka otti lyhyempää askelta ympyrällä, ja sieltä irtosikin yksi pukki, kun pyysin H:ta taipumaan vähän lisää ja kääntymään ulkoa, mutta muuten meno oli ihan sujuvaa.

Laukan jälkeen aloin työstämään avotaivutuksia pitkille sivuille siten, että tein suoran alkuun voltin ja jatkoin samassa taivutuksessa. Taivutukset tein alkuun käynnissä ja päätyihin ravasin ympyrät. Avot sujuivat hyvin ja Hukkis liikkui todella hyvin eteen, siltä kun usein sammuu moottori väistöissä ja avoissa yms. Nyt ei juurikaan tarvinnut huomautella eteenpäinpyrkimyksestä, vaan sai ihan vaan ratsastaa ja miettiä omaa vaikutusta avon jyrkkyyteen ja laatuun, ihanaa!

Käynnin sujuessa siirryin raviin ja tein hetken aikaa koko tehtävän ravissa, kunnes lisäsin päätyihin laukkaympyrät. Mulla on laukannostossa nykyään joku ongelma, ihan kuin en enää nostohetkellä tietäisi, mitä mun oikeastaan pitäisi tehdä, jotta laukka nousisi nätisti ja heti pyydettäessä, pitäisi varmaan ottaa joku yksityistunti laukannostoista... Ehkä valmistelin laukan tällä kertaa jotenkin huolimattomasti, sillä ensimmäisestä nostoyrityksestä Hukkiksella ei ollut aikomustakaan nostaa. Kun sain laukan nousemaan, Hukkis oli tosi pörheänä, säkä hienosti ylhäällä ja antoi koota laukkaa todella hienosti. Tein heti putkeen muutaman uuden noston, ja laukka parani kivasti. Tein samata jutut molempiin suuntiin, ja otin loppuun vielä vastalaukat molemmille pitkille sivuille ja myötalaukka ympyrän parempaan päätyyn, ja ai että tuo hevonen on niiiin hieno! Ihan mieletön fiilis, kun se selvästi halusi itse mennä ja teki kaiken juuri niin hienosti, kuin vain osasin pyytää.

Toki huomasin taas, että kun hevonen on helposti itse rentona, päästän vahingossa ohjat pitkiksi. Tätä ongelmaa on nyt korjailtu jo monta vuotta, ja vihdoin onkin alkanut tuntua, että ehkä vielä joskus opin, mutta kun ei ollut ketään huomauttamassa joka kierroksella, oli helppo lintsata ja tehdä niinkuin on tottunut...

Tältä reissulta jäi kyllä ihan tosi hyvä mieli, niin oman ratsastuksen, kuin hevosenkin mielialan puolesta, super!

Lomaratsastuksia Kapsun kanssa

Joululomalla tallilla sai vuokrata (valvotusti) hevosia, ja olinkin kolmena päivänä ratsastamassa, kahdesti Kapsulla ilman satulaa ja kerran Hukkiksella. Kapsulla ilman satulaa siksi, että sen entinen satula oli osoittautunut todella epäsopivaksi, eikä uutta oltu vielä saatu sovitukseen. Kapsun kanssa teimme ensimmäisenä päivänä lähinnä käyntityöskentelyä, sillä kenttä oli todella kova. Seuraavaksi päiväksi se oli suolattu, jolloin uskalsin ottaa myös enemmän ravipätkiä mukaan. 

Kapsun kanssa otin tavoitteeksi vain, että saan sen työstettyä rennoksi ja mahdollisimman symmetriseksi, sillä se on herkkä hevonen, joka kulkee helposti jännittyneenä korvat ratsastajan suussa ja koittaa vain höseltää itsensä pois tilanteesta lisäämällä vauhtia. Ensimmäisenä päivänä sainkin Kapsun mukavasti avuille, tein avotaivutuksia pitkillä sivuilla ja kolmikaarista kiemuraa siten, että kokosin käyntiä aina hieman suoristuksen kohdalla. Välillä jouduin tekemään kokonaisen kaarteen tässä kootumassa käynnissä, jotta heppa ei vain kipittänyt alta, vaan säilytti tahdin ja energian.

Ongelmana mulla on aiemmin viime syksynä ollut Kapsun kanssa, että olen helposti koittanut ratsastaa sitä rennommaksi ja pyöreämmäksi vain kädellä, jolloin se on voinut kyllä pyöristyä niskastaan, mutta selkä on jäänyt alas, eivätkä takajalat ole astuneet alle. Nyt olen pyrkinyt ratsastamaan sitä enemmän jalalla, ja tarjoamaan vain kädellä raamin ja tuen, jolle sen on helppo tulla.

Siirtymisissä Kapsu tuppaa yhä jännittymään, vaikka se muuten kulkisikin jo kaikissa askellajeissa rentona, ja varsinkin ravi-käynti siirtymät ovat tuottaneet mulle päänvaivaa. Toisaalta olen koittanut ajatella siirtymisiä vain siten, että hevonen "tippuu" käyntiin, mutta toisaalta silloin Kapsun kanssa usein leviää koko pakka, takajalat jää kyydistä ja mulla on yhtäkkiä allani kameli. Eli rentoja ja aktiivisia siirtymisiä opetellessa. Yllättävästi sillä kerralla, kun ravia ei tehty paljon ja se tuli pienissä pätkissä (yksi kolmikaarisen kaari tai pitkäsivu kerrallaan), Kapsu malttoi keskittyä ja säilyi hyvin rentona, mutta kun seuraavana päivänä ravasimme enemmän, eivät esimerkiksi avot ravissa enää ottaneet sujuakseen, vaan olisi pitänyt vaan saada mennä!

Mulla on Kapsuun edelleen vähän ristiriitainen suhtautuminen, se on ihan hauska heppa ja kun itsensä saa sopivaan mielentilaan, sen kanssa menee useimmiten oikein mukavasti. Silloin kun se oikein kunnolla jännittyy, sille ei oikein tahdo mennä avut perille ja sitten tulee se ärsytys, että enkö mä nyt osaa taaskaan ratsastaa. Joskus nuorempana osasin tosi hyvin säilyttää oman rentouteni ihan kaikissa tilanteissa, ihan sama millainen viulunkieli mulla oli alla, mutta jotenkin mua alkaa nykyään ottamaan oma toimintani päähän, jossen saa hevosta rennoksi, ja sitten onkin kaksi hermoilijaa, mikä ei ole ikinä hyvä yhdistelmä. Ratsastinkin aiemmin usein niillä tallin uusilla tulokkailla, varsinkin jos ne olivat kuumempaa ja nuorempaa sorttia, koska se ei hetkauttanut mua ollenkaan. Nyt olen mennyt niin monta vuotta Hukkiksella, joka on melko hidas, eikä todellakaan kuuma tai jännitynyt, saati hermostunut, etten oikein enää tiedä, miten sellaista ratsastetaan. Pitäisi vain mennä useammanlaisilla hevosilla ja ratsastaa ylipäänsä enemmän.

Aloitus

Olen jo pidempään pyöritellyt päässäni hevosblogin perustamista. Ajatus lähti siitä, kun halusin kirjoitella toiseen blogiini syväanalyysiä koulukisoista ja pohdin pitkään, viitsinkö julkaista sitä siellä. Julkaisin kuitenkin, mutta nyt muutamaa kuukautta myöhemmin päätin tehdä tämmöisen. Ainakin näin alkuun tämä on olemassa lähinnä itseäni varten, ja siksipä se onkin nyt vain minun itseni luettavissa. Kirjoittelen tänne analyysiä treeneistä jokseenkin päiväkirjamuotoisesti ja koitan poimia ylös niitä ihania ahaa-elämyksiä, sekä niin positiivisia, kuin negatiivisiakin huomioita omasta tekemisestäni.

Olen siis parikymppinen naisenalku, jolle hevoset ja eläimet yleensä ovat elämän suola ja hyvin lähellä sydäntä. Ratsastan nykyisin lähinnä ratsastuskoulussa ja tasoltani lienen suunnilleen helppo B. Tavoitteena on kehittyä ratsatsajana niin pitkälle, kuin se vain on mahdollista taloudellisten resurssieni puitteissa (esim. oma hevonen ei ole tällä hetkellä mahdollinen vaihtoehto, vaikka se ihanaa olisikin). Olen osallistunut harjoitus- ja seurakisoihin koulurastastuksessa ja ensi kaudella olisi tarkoitus päästä starttaamaan myös pieniä esteitä, sillä olen tänä syksynä päässyt ensimmäistä kertaa useampaan vuoteen hyppäämään kunnolla, ja treenien on silläkin saralla tarkoitus jatkua.