Salla

Näppäimistön takaa löytyy parikymppinen naisenalku Etelä-Suomesta. Olen harrastanut hevosia 9-vuotiaasta saakka, lähinnä ratsastuskoulussa ja pätkissä myös vuokrahevosilla, sekä muilla lainaratsuilla. Omaa ei ole, eikä varmaan vielä muutamaan (aika moneen) vuoteen tulekaan, sillä pk-seudulla niin asumis- kuin hevostelukustannuksetkin ylittäisivät tämänhetkisen opiskelijabudjetin reippaasti.

Tällä hetkellä käyn vähintään kerran viikossa tunnilla Rauhalan tallilla Kirkkonummella, ja lisäksi käyn mahdollisuuksien mukaan kursseilla, estetunneilla ja itsenäisesti tuuppimassa aina, kun siihen vain tarjoutuu tilaisuus. Tuttujen hevosia liikutan silloin tällöin, tällä hetkellä kaikki ratsastettavat tosin asuvat niin kaukana, ettei niiden luona juuri ole mahdollista vierailla. Halu oppia ja kehittyä paremmaksi ratsastajaksi on kova, enkä olekaan ensinkään tyytyväinen tämän hetken treenien intensiteettiin.

Hevosharrastukseni alkoi Överbyn tallilla Espoossa vuonna 2003. Kun talli muutaman vuoden jälkeen muutti Kirkkonummelle, kävin parisen vuotta muualla, mutta tuttuja suomehevosia ja ihanaa ilmapiiriä tuli pian ikävä, joten takaisin oli päästävä. Tallin nimi vaihtui välissä Rauhalan talliksi ja tilat Kirkonummella ovat Espooseen verrattuna ihanan tilavat ja toimivat kaikin puolin. Tällä tallilla on ollut mahdollisuus opetella hevosten kanssa touhuamista myös muualla, kuin hevosen selässä, mikä onkin itselleni tosi tärkeää, sillä ratsastus on minulle vain murto-osa tästä harrastuksesta.

Blogin kirjoittamisen aloitin ihan vain omaksi riemuksi ja oppimisen tueksi, jotta voin joskus myöhemmin itse katsoa taaksepäin, ja todeta, etten edelleenkään ole oppinut mitään, tai toivottavasti ehkä jotain. :D Kuvia ratsastuksistani tuskin saan kovin usein, sillä ainoa potentiaalinen kuvaaja ratsastaa yleensä samaan aikaan kanssani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti