Ratsastan pääsääntöisesti ratsastuskoulun tuntihevosilla vaihtelevasti, kerron tällä sivulla niistä, joiden kanssa pääsääntoisesti touhuan.
Vakkariratsuna jo useamman vuoden on toiminut suomenhevosruuna Hukkakaura, "Hukkis".
![]() |
| Näin upeasta laamasta on kyse. <3 |
Hukkis on syntynyt vuonna 2005 ja se on tullut Rauhalaan 2011 toimittuaan ensin ravurina. Ura sillä saralla kaatui ilmeisesti siihen, ettei Hukkista huvita juosta ensimmäisenä. Jos joku muu menee edellä, voi kyllä pinkoa perässä minkä kintuista pääsee, tämä pätee edelleen esimerkiksi maastolenkeillä. Hukkiksella oli ratsu-uransa alussa vähän huonoa onnea satulan sopivuuden kanssa ja se on mahdollisesti niiltä ajoilta oppinut pukittamaan, kun joku ottaa päähän. Eli käytännössä melkein aina ensimmäisessä vasemmassa laukassa, kun kuski nojaa eteen ja vielä tökkää kantapäällä kylkeen...
Omalla tavallaan kyseessä on siis hyvinkin herkkä ruuna, joka reagoi tiettyihin asioihin melko voimakkaasti, ja näyttää mielipahansa hyvin epäsuokkimaisen selkeästi. Toisaalta Hukkis on esimerkiksi pohkeelle ainakin mun kanssa melko hidas, ja olenkin nyt syksyn aikana tehnyt paljon töitä, jotten aina jäisi pusertamaan sitä jalalla eteen, vaan luottaisin siihen, että kyllä se jatkaa matkaa vaikken jatkuvasti muistuta sitä. Eikä niillä kantapäillä tarvi kaivaa, eikä jalkaa tarvi liikuttaa omalta paikaltaan. Nää on näitä.
Tämän hevosen kanssa ei ikinä tule tylsää, sillä on aina pilkettä silmäkulmassa ja se tykkää ihmisistä. Voi myös olla, että se kuvittelee vain saavansa kaikilta nameja. Ja voi olla, että sen söpöily joskus tuottaa toivottua tulostakin...


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti