Taivutukset jatkuu

Viikko sitten menin vakkaritunnilla jälleen Hukkiksella, ja toinenkin opettaja oli päättänyt teettää meillä avotaivutuksia ympyrällä. Alkuun tein taas nopeusharjoituksia, joihin Hukkis reagoikin ihan tosi kivasti. Laukassa sen piti alkuun protestoida hiukan ja stoppailla, kun mulla seilasi vasemman jalan kantapää liian kauas, mutta kun tästä taas päästiin yli, se alkoi toimia ihan kivasti. Vähän se oli koko ajan hidas, mutta liikkui kuitenkin ihan mielellään.

Taivutuksia tehtiin keskiympyrällä vasemmalle, ensin käynnissä. Tällä kertaa löysin taivutuksen hyvin, kunhan vain muistin huolehtia, ettei ulkolapa karkaa, jolloin tuloksena on vain kaulastaan taipunut, muuten suora hevonen, joka kulkee kahdella uralla. Tämä on tietty mulle vähän hankalaa, kun ne ohjat tuppaa edelleen valumaan vähän turhan pitkiksi ja kädet liian alas. Nyt kuitenkin huomasin aina itsekin, kun tuntuma hävisi, ja viimeistään siinä kohtaa tajusin yleensä korjata, kun se lapa tuli ulos. Silloin saatiin ihan hyviä pätkiä, kun vaan tämän muistin. Käynnistä kuitenkin aina hävisi aktiivisuus, kun aloin tavuttamaan, toisella ympyrän puolikkaalla (jossa siis vain ratsastettiin suoraan ympyräuralla) Hukkis kyllä lähti hyvin pohkeesta eteen ja liikkui letkeästi. Taivutuksissa taas tuntui, ettei Hukkis reagoinut eteenpäin pyytäviin apuihin juuri ollenkaan, vaikka koitin olla pohkeella nopea ja tarvittaessa napautin raipalla.

Ravissa sama meno jatkui, taivutukset olivat hyviä ja sain taivuttaviin apuihin hyvin reaktion (kunhan muistin sen ulko-ohjan....), mutta tahti hiipui taas. Suoralla meno oli edelleenkin reipasta ja irtonaista. Eipä se tahti siitä hirveästi niissä taivutuksissa parantunut, mutta hevonen vaikutti tyytyväiseltä ja rennolta, mikä on mulle kuitenkin tosi tärkeää.

Loppuraveissa korvat vaan heiluivat kun Hukkis roikotteli niitä niin rentona ja venytti tosi kivasti eteen-alas päristellen samalla, ihana heppa, vaikkei olekaan mikään kaikkein vauhdikkain!

Vaikeita taivutuksia ja melkein uusi tuttavuus

Keskiviikkona olin kohtalaisen hämmästynyt, kun hevosjakolistassa luki Joda. En ole ikinä mennyt sillä yhtäkään tuntia, yhden kerran syksyllä kävin selässä koittamassa askellajit läpi, kun sillä oli ollut liikaa menohaluja edellisinä päivinä. Tuolloin se tuntui lähinnä hitaalta jalalle ja vahvalta kädelle. Ilmeisesti se on nytkin ollut vähän vauhdikas, ja sillä on kuulemani mukaan paha tapa kuumeta laukasta niin, että esimerkiksi pysähdykset tai käyntisiirtymät muuttuvat haasteellisiksi.

Mulla ei ollut mitään suurempia odotuksia, vaan ajattelin ennemmin, että otan tavoitteeksi vain saada hevosen rentoutumaan ja myötämään rehellisesti edes hetkittäin, mielellään kaikissa askellajeissa. Sain opelta ohjeeksi, että mun pitää koittaa pitää asiat yksinkertaisena ja pitää huolta siitä, että käytän avut yksi kerrallaan, jolloin Jodan ei pitäisi niin kovin hermostua. Pari pysähdystä päättyivät jännittyneeseen, kaula kameliasennossa kulkevaan hevoseen, mutta aika nopeasti pääsin käynnissä jyvälle hommasta. Tein alkuun pelkkiä pysähdyksiä ja varmistin, ettei Joda lähde pyörimään tai kääntämään takaosaansa, mitä se vaikutti mielellään tekevän pysähdyksissä. Kun jarru oli kunnossa, tein isoja ympyröitä, joilla halusin rehellisen asetuksen läpi ja taas takaosan etuosan uralle. Opelta sain ohjeeksi, etten saa ottaa liikaa kädellä, vaan mun pitää päästä pohkeella rehellisesti hevosen lähelle. Vähän oli venkoilua havaittavissa, ja asettelinkin useamman kerran Jodaa reilusti ulospäin, jotta sain sen kunnolla ulko-ohjan tuelle, jolloin sain sen lopulta taipumaan ja asettumaan ihan mukavasti.

Ravissa jouduin tekemään nämä samat säädöt uudestaan, mutta nopeasti Joda rentoutui ja pyöristyi, jolloin sen selkäkin rentoutui ja liike tuntui ihan mukavalta. Ulospäin asettelua jouduin edelleen tekemään hetkittäin, jotta sain ulkolavan korjattua.

Laukkaa työstettiin pääty-ympyröillä, ja Joda tuntui oikein mukavalta ja rennolta, sekä siltä, että sen selkä oli hyvin töissä. Oli jotenkin ihan ihmeellinen tunne, kun ei tarvinnut puskea koko ajan niin kamalasti. Ravissa oli kyllä laukan jälkeen vauhtia, mutta jarru pelasi ihan hyvin, kunhan muisti olla vetämättä ja piti pidätteet nopeina.

Päivän varsinaisena tehtävänä oli avotaivutus ympyrän toisella puolikkaalla. Käynnissä sain nopeasti langan päästä kiinni, ja Joda pysyi rentona. Taivutus oli meillä melko loivaa, mutta openkin mukaan liikuttiin kyllä kolmella uralla. Ravissa sen sijaan pakka levisi jotenkin ihan totaalisesti, heppa jännittyi ja tarjosi mulle välillä väistöä ja välillä kaiken maailman muita kiemuroita. Aloin varmaan tekemään liika kaikkea, ja multa itseltänikin puuttui fiilis siitä, miltä taivutuksen pitäisi tuntua. Saatiin jossain tämän kaiken sekoilun välissä muutama askel ihan kelvollista avoa, ja onneksi Joda aina rentoutui ja pyöristyi ympyrän toisella puolikkaalla, kun tarkoituksena oli vain asettaa ja taivuttaa.

Teimme vähän myös ravin kokoamista, joka sujui Jodan kanssa helposti. Ennen loppuraveja laukkasimme vielä kaikki samalla ympyrällä. Laukka vaikutti edelleen helposti työstettävältä, mutta sen jälkeen jäi tosiaan vähän vauhti päälle ja Joda hieman jännittyi. Pidätteet menivät kyllä läpi, mutta aina hetken päästä oli vauhti taas aika kova. Sain kuitenkin Jodaa venyttämään hieman eteen-alas lopussakin.

Olin kyllä tosi tyytyväinen tästä vaihtelusta, teki luultavasti nimittäin mulle itsellenikin hyvää mennä välillä ihan erilaisella hevosella. Esimerkiksi Hukkiksen kanssa alan ehkä helposti tehdä liikaa, kun olen sitä mieltä, että "kyllähän mä nyt tällä osaan ratsastaa" ja homma muuttuu kauhean totiseksi jos kaikki ei heti onnistu. Nyt ei ollut kovin paljon ennakko-odotuksia ja ihan senkin puolesta oli hyvää vaihtelua, että Jodaa ei voi jäädä puristamaan tai vetämään, musta on nimittäin tullut aika hidas apujenkäyttäjä.

Ystävänpäivän Hukkistelut

Sunnuntaina pääsin ratsastamaan Hukkiksen itsenäisesti, ja ai että oli ihanaa olla kerrankin yksin kentällä, kun ei tarvinnut väistellä ketään! Tein aluksi taas vähän pysähdyksiä ja muutaman peruutuksen, ja Hukkis herkistyi kivasti istunnan pidätteille ja pohkeelle. Tein myös molempiin suuntiin parit väistöt uralta sisään päin ja takaisin uralle. Näissä moottori vähän sammui, niinkuin meille niin kovin tyypillistä on... Ravissa tein rennosti ympyröitä ja loivia kiemuroita ja pyrin huolehtimaan siitä, että takaosa seuraa etuosaa mahdollisimman tarkasti.

Laukkasin verryttelyksi ihan vaan vauhdilla ympäri kenttää molempiin kierroksiin, jotta mun tarvitsisi häiritä hevosta mahdollisimman vähän omilla avuillani ja jotta saataisiin lihakset auki kunnolla. Vasempaan sain silti pari pukkia, kun pikkuisen koitin taivuttaa ja tasapainottaa kulmassa, ulkojalka tuntuu tosiaan olevan Hukkikselle se suurin ongelma, ja nimenomaan vasempaan kierrokseen. Laukan jälkeen jatkoin hetken vielä reippaassa ravissa, mulla on nimittäin paha tapa ottaa aina suoraan käyntiin, jolloin Hukkis varsinkin osaa hyödyntää sitä ja lopettaa liikkumisen heti, kun pyydän siirtymään laukasta raviin tai käyntiin.

Välikäyntien jälkeen aloin työstämään taivutuksia ja suoristuksia kolmikaarisella kiemuralla. Vasemmalle lavat karkasivat multa herkästi ulos, kun ei edelleenkään meinaa pysyä se ulko-ohja kädessä ihan tarpeeksi hyvin, mutta välillä sain tehtyä kivoja kaaria, ja suoristukset olivat ihan hyviä. Tein jonkin verran käyntisiirtymisiä suoristusten kohdalla ja korvasin sitten siirtymät ravin kokoamisilla, ja Hukkiksen niska nousikin mun mielestä hyvin, ja se polki kunnolla alle, eikä vain jäänyt hitaaksi, niinkuin aina välillä käy.

Olin suunnitellut, että harjoittelen vielä vaihtoja käynnin kautta kolmikaarisella, ja nyt en jotenkin taas meinannut saada sitä laukkaa nousemaan, ja kun se sitten nousi, oli se yhtä pukkiparaatia. Tietysti ajattelemattomasti aloitin laukat taas vasempaan kierrokseen, mutta en tosiaan muista, että Hukkis olisi noin paljon protestoinut taas hetkeen. Jouduin kyllä komentamaan sitä eteen ihan reilusti, onneksi nyt oli sitä tilaa, eikä hevonen päässyt niskanpäälle, kun ei tarvinnut odottaa uutta nostoa puolta kierrosta, ettei olisi joku edessä, vaan jatkettiin vaan pukeista huolimatta laukkaa eteen. Koitin jättää ulkojalan kokonaan käyttämättä, mutta käännöksissä tuli silti protestia, joka sitten yhtäkkiä loppui, ja mulla olikin alla tosi kivasti ylös ja eteen laukkaava hevonen.

En kyllä aina ihan ymmärrä tuon hevosen sielunmaailmaa... Joka tapauksessa tämän pukkiepisodin jälkeen laukat sujuivat molempiin suuntiin tosi hyvin, Hukkis tuli hyvälle kaulalle ja ainakin korvien asennosta ja hännän hiljaisuudesta päätellen se vaikutti itsekin ihan tyytyväiseltä. Ne käyntisiirtymät laukanvaihdon yhteydessä eivät sujuneet ihan niin hyvin, mun valmistelevat puolipidätteet eivät tuntuneet menevän läpi, ja alkuun siirtymissä oli aina yksi tai kaksi raviaskelta, mutta kun olin itse vähän napakampi, tulivat siirtymisetkin tarkemmiksi. Nostot onnistuivat kumpaankin suuntaan hyvin.

Ratsastuksen jälkeen Hukkis oli tosi tyytyväisen oloinen ja päristeli kovasti, että ei kai sillä hirveän kurjaa sitten lopulta ollut, vaikka pitikin latailla koko ajan. Kuulin sitten jälkikäteen, että se oli sikaillut vastaavasti kahtena edellisenä päivänä tunneillakin. Nyt tiistaina vaihdettiin sille taas vaihteeksi eri penkki, kun tämä edellinen oli aiheuttanut valkoista karvaa sään molemmin puolin. Tämä uusi satula näytti silmämääräisesti jäävän vähän irti takaa, mutta katsotaan, josko se olisi silti parempi.

Vauhtihirmut

Tästä hiihtoratsastelusta on tosiaan varmaan jo kuukauden päivät aikaa. Tarkoitus oli, että tätä olisi tehty enemmänkin, ja kisatkin oli suunnitelmissa, mutta talvi loppui kesken. Toivottavasti se ehtisi vielä tulla takaisinkin, oli nimittäin aika mieletöntä meininkiä! Meillä oli siis rakennettuna rata, jossa oli ratsukolle kaksi kavalettia, joiden kohdalla oli kumpareita ja hyppyreitä, heinästä tehty hidastuseste, yksittäinen hyppyri, paaleista tehty este, jossa hiihtäjälle rako, toosi iso hyppyri ja vielä tynnyreistä tehty pujottelu. Ajattelin, että pujottelu on meille helppo juttu, Hukkis nimittäin tosiaan pyörähtää normaalisti laukassa vaikka pennin päällä....

Nousispa ne jalat joskus samalla tavalla kentälläkin...

Me saatiin toimia ensimmäisenä ratsukkona, vaikka en ollut koskaan ollut edes katsomassa hiihtorastastusta. Hukkiksella oli ilmeisesti kerran aiemminkin vedetty hiihtäjää, ja sillähän on ravitaustaa useamman vuoden ajalta, joten vetohommat sinänsä on sille tuttuja. Heti kun Hukkis sai hiihtäjän peräänsä, se oli ihan menossa. Hölkättiin alkuun yksi kierros pellon ympäri ja tsekattiin, että hiihtäjä pysyy perässä.

Laukassa heppa meni vaan ihan täysiä, en oikeasti edes tiennyt että Hukkis voi olla noin nopea kintuistaan. :D Esteet sujui kaikki hienosti ja meidän hiihtäjäkin selvitti hyppyrit tosi näppärästi, mutta siitä pujottelusta ei tullut kertakaikkiaan yhtään mitään. Mentiin vaan niin lujaa, ettei ollut toivoakaan ehtiä kääntää, mutta mitäpä siitä! En edes tiedä montako rundia vedettiin putkeen, kun hidastaminen ei hevosen mielestä tullut kuulonkaan, lopulta hiihtäjä jo kyseli, että saako päästää irti jos ei jaksa enää? Ilman hiihtäjää ei sitten tarvinnut enää ihan niin täysiä vetää, mutta seisoa ei silti olisi malttanut millään.

Käveltiin välissä muutaman muun ratsukon tykitellessä radalla, ja saatiin sitten perään vielä toinenkin hiihtäjä. Nyt sain jopa välillä pidätteitäkin läpi, mutta lujaa mentiin edelleen, ja hauskaa oli! Pujottelussa taidettiin tällä kertaa päästä aina jokatoisesta raosta...

Kuskia hirvittää!

Oli tosi ihanaa nähdä Hukkis noin innoissaan jostain, kentällä vääntäminen kun ei selvästi ole sen mielipuuhia. Se oli jotenkin niin itseensä tyytyväinen ja energinen, voi kunpa joskus saisi sen saman energian ja ilon vaikka kouluradalle, esteistä Hukkis nyt sentään välillä vähän syttyy. Ainakin tällä ratsastajalla oli myös tosi hauskaa, ilmeisesti myös hiihtäjät tykkäsivät.

Toivottavasti vielä tätä lisää talven aikana. (:

Postauksen kaikista kuvista kuuluu kiitos Hanna Tuukkaselle.

Lumisateesta huolimatta näistä tuli tosi kivoja!

(Taas) ilman satulaa

Reilu viikko sitten menin pitkästä aikaa (pariin viikkoon) Hukkiksella, ja satula sai jäädä talliin. Kenttä oli yllättäen ihanassa kunnossa, kun K-nummella oli satanut mukavasti lunta ja sitä oli karhottu ennen sitä.

Hukkis oli kaikenkaikkiaan vähän hitaan tuntuinen, mutta ei protestoinut juurikaan. En enää edes muista päivän tehtävää, pitäisi aina kirjoittaa kaikki heti ylös. Mulla oli vaikeuksia istua rennosti, kun tuntui, etten pysy kyydissä ja sen takia oli vähän hankaluuksia vaikuttaa hevoseen. Olin kuitenkin tunnin lopussa ihan tyytyväinen, sillä Hukkis tuntui tosi rennolta ja tyytyväiseltä, vaikkei mitään superpätkiä saatukaan aikaiseksi.

Tällä viikolla jäi ratsastelut harmillisesti välistä, huomenna käyn varmaan vähän jumppailemassa jonkun pollen kanssa. Seuraavaksi ajattelin käydä niiden hiihtoratsastuskuvien kimppuun vihdoinkin...

Loskakeliä

Viime torstaina pääsin taas Siinan selkään. Kenttä oli monta päivää jatkuneiden satunnaisten vesisateiden ja plussakelien takia osittain loskainen, ja urilta liiankin pehmeä ja toisaalta välillä jäätyneessä pohjakerroksessa oli jos jonkinmoisia kuoppia, ei ihan ihanteellisin pohja siis.

Verrytellessä Siina tuntui vaihteeksi olevan kiinni oikealla, vaikka se tyypillisesti takertuu vasemmalle. Suunta vaihdettaessa tajusin, että kyse oli varmaankin vain siitä, ettei mulla ollut ulko-ohja tuntumalla. Ihan tyypillistä mulle, tykkään kovasti heittää kaikki ohjat pois, vaikka olenkin jo aika hyvin oppinut pitämään "kakkosnappulasta" kiinni. Jos ne kädet vaan vielä saisi aina pysymään omalla paikallaan kannettuna.

Laukassa Siinalla oli kauhea vauhti päällä, enkä saanut pidätteitä läpi juuri ollenkaan, mikä johtui varmaan osittain pohjasta, tuntui, että Siinaa vähän hirvitti hidastaminen, luuli varmaan, ettei pysysisi pystyssä.

Varsinainen tehtävä oli väistättää keskiympyrän toisella puolikkaalla takaosaa ulospäin. Yllättävän hankalaa oli, varsinkin sitten ravissa, kun tuntui, etten saanut ulko-ohjan pidätteitä läpi, ja huomasin, että olen niissäkin liian hidas, ja jään herkästi vetämään jos en saa reaktiota. Saatiin kuitenkin loppuun pari ihan kivaakin pätkää, kun lopulta osasin myödätä pidätteiden välissä, niin tajusi Simppiskin mistä oli kyse.

Ei ollut tosiaan mikään maailman paras tunti meikäläisellä, mutta jospa huomenna paremmin sitten. Huomenna saan myös varmaankin parin viikon takaisesta hiihtoratsastuksesta kuvia, niin voin kertoilla siitäkin enemmän.