Eilen olin pitkästä aikaa vakkariopen tunnilla Hukkiksen kanssa. Mieli olisi tehnyt jättää satula sisään, mutta ajattelin, että käydään nyt näyttäytymässä tuttujen silmien alla, niin saa ope itse arvioida penkin sopivuutta, hän kun oli juuri palannut lomalta. Alkukäynnit käytiin kahlailemassa pellolla, mikä oli kivaa vaihtelua. Aivan ihanaa, kun ollaan vihdoin saatu tänne eteläänkin ihan kunnon talvi! Ei enää kuraa, eikä joko tahmeaa ja märkää tai vaihtoehtoisesti koppuraksi jäätynyttä kenttää. Ja se lumen tuoma valo!
Tein taas alkuun nopeustreeniä, ja Hukkis otti siitä jopa vähän kierroksia, ja lähti kivasti eteen aina siirtymissä, mutta muuten en sitten saanutkaan pohkeeseen oikein mitään reaktiota. Sporrat olin jättänyt pois lauantain tunti yhä mielessäni, mikä ei tässä kohtaa tuntunut järin fiksulta vedolta. Koitin olla puristamatta liikaa, mutta se tuntui kovin vaikealta, kun tuntui, ettei heppa lähde millään avulla eteen. Mulla on Hukkiksen kanssa aina pitkä kouluraippa, mutta siihenkin reagointi on monesti tuolla hevosella ihan tosi hidasta, eikä nopealla napautuksellakaan saanut juuri mitään reaktiota aikaiseksi. Höh.
Verkkalaukat aloitettiin vasemmalle, ja se oli taas vaihteeksi vaikeaa. Nyt Hukkis pukitti ihan tosissaan, varmaan taas osittain meikäläisestäkin johtuen. Koitin taas vain saada laukan sujumaan kevyessä istunnassa, tällä kertaa se ei onneksi aiheuttanut raivokohtausta. Inhoan sitä, etten jotenkin osaa heti lähteä nostamaan uutta laukkaa Hukkiksen kanssa, jos se pukkien jälkeen tippuu, vaan koitan aina jäädä nyhertämään jotain ja valmistelen uutta nostoa ikuisuuden. Oikealle laukka nousi ja säilyi paremmin, ja saatoin jopa istua alas ja työstää laukkaa hieman.
Yksi ongelma tässäkin on se, että mun varpaat sojottavat ulospäin. Yksi opettaja kävikin jo kertaalleen kääntämässä mun jalkaa polvesta eteenpäin, ja väitti, että puristan polvella, kun mun varpaat sojottavat ulos, kun mulla itselläni se tunne on ihan päinvastainen; jos käännän varpaat eteen, mun polvi on kuin liimattu satulaan, enkä saa jalkaa rennoksi, ihan kuin mun jalan pitäisi vääntyä ja taipua sääriluun kohdalta. Sitä tunneta on vaikea selittää, mutta ehkä mulla on vaan niin lihasmuistissa tuo varpaat ulos -juttu, etten osaa päästää siitä irti. Joka tapauksessa tämä asento vaikeuttaa mun yläpohkeen käyttöä, ja ratsastan herkästi pelkällä kantapäällä/kannuksella pohkeen sijaan. Tämän jalkajutun korjaantumisesta olisi varmaan ihan tosi iso apu mun istuntaan ja koko perusratsastukseen sitä kautta, pitäisi vaan edes joskus saada se fiilis siitä, miten hevonen toimii kun siellä selässä istuu oikein, ja miltä se asento omassa kropassa tuntuu.
 |
| Tässä NE varpaat. Ja SE kantapää, joka seilaa jossain satulan takana. Ja jalan asennosta johtuva etunoja ja pyllykin vielä irti penkistä. Huoh. Ja näyttäisihän se polvikin olevan kiinni. |
Tunnin varsinainen tehtävä oli keskiympyrä, jonka molemmista avoimista sivuista lähti voltti sivulle, piirsin näin hienon kuvankin:
Ympyrällä mentiin siis oikeaan ja volteilla vasempaan kierrokseen. Ensin tehtiin kuvio tutuksi ravissa ja lisättiin sitten neljän askeleen käyntisiirtymät aina suunnan vaihtuessa. En oikein saanut Hukkista suoristettua, vaan se lähinnä kiemurteli ja otti mieluummin heti uuden suunnan asetuksen. Tuntui hankalalta ratsastaa mitään järkevää ja tarkkaa, kun oltiin kuin täit tervassa. Käyntiin Hukkis kyllä siirtyi joka kerta moitteettomasti, heh... Jo tehtävän alussa nappasin jalustimet pois, sillä mun kenkien pohjat ilmeisesti jotenkin jäätyy, ja mulla liukuu jalustimet tosi syvälle jalkaan aina, jos pakkasta on kovin paljon. Ja säästyy lisäksi varpaat pahimmalta jäätymiseltä. (Eikä tipu jalustimet jalasta, kun jalka nousee taas typerästi, voi nolous.)
Tehtävään lisättiin ensin laukka pelkästään volteille, nosto käynnistä ja siirtyminen suoraan käyntiin ympyrälle tultaessa, ympyrän kaaret edelleen ravissa. En taaskaan saanut laukkaa nousemaan kovin siististi, mutta nyt laukka oli volteilla kivasti työstettävissä, Hukkiksella olisi varmaan helppo pyöritellä piruetteja, niin helpon tuntuisesti se kokoaa laukkaa, ja niin pieniä voltteja se välillä tarjosi. Huomasin kyllä, että jäin taas hirveästi itse pusertamaan laukkaa, vaikka se varmaan olisi jatkunut ihan ilmankin. Viimeisenä lisänä tehtävään oli vastalaukka ympyrän kaarella ja aina uudelle voltille lähtiessä käyntisiirtymä ja uusi laukannosto. Nostot ei edelleenkään olleet kovin sulavia, mutta vastalaukka tämän hevosen kanssa on I-H-A-N-A-A, kun sen saa koottua sopivasti, se menisi varmaan kymmenmetriset voltitkin vastalaukassa. Kerran mulla oli tosin ilmeisesti ristiriitaiset avut ja tunnistin itsekin, kun paino valahti eteen, jolloin Hukkis oli suunnanvaihdosta vähän eri mieltä ja pukitti ihan tosi isosti, ja lähti vielä inhottavasti melkein open päälle. Sai pirulainen jopa mun tasapainon horjahtamaan, normaalisti en ole noista pukeista juuri millänikään. Silminnäkijälausuntojen mukaan se peppu tosin ilmeisesti nousikin melko korkealle.
Harmitti taas, kun kyseessä on ihan maailman paras heppa, mutten vaan osaa ratsastaa riittävän hyvin. Pitäsi ehtiä katsomaan muiden tunteja enemmän ja katsoa, millä tavalla tuo polle niillä toimii, josko sieltä saisi vinkkiä omaan ratsastukseenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti