Vauhtihirmut

Tästä hiihtoratsastelusta on tosiaan varmaan jo kuukauden päivät aikaa. Tarkoitus oli, että tätä olisi tehty enemmänkin, ja kisatkin oli suunnitelmissa, mutta talvi loppui kesken. Toivottavasti se ehtisi vielä tulla takaisinkin, oli nimittäin aika mieletöntä meininkiä! Meillä oli siis rakennettuna rata, jossa oli ratsukolle kaksi kavalettia, joiden kohdalla oli kumpareita ja hyppyreitä, heinästä tehty hidastuseste, yksittäinen hyppyri, paaleista tehty este, jossa hiihtäjälle rako, toosi iso hyppyri ja vielä tynnyreistä tehty pujottelu. Ajattelin, että pujottelu on meille helppo juttu, Hukkis nimittäin tosiaan pyörähtää normaalisti laukassa vaikka pennin päällä....

Nousispa ne jalat joskus samalla tavalla kentälläkin...

Me saatiin toimia ensimmäisenä ratsukkona, vaikka en ollut koskaan ollut edes katsomassa hiihtorastastusta. Hukkiksella oli ilmeisesti kerran aiemminkin vedetty hiihtäjää, ja sillähän on ravitaustaa useamman vuoden ajalta, joten vetohommat sinänsä on sille tuttuja. Heti kun Hukkis sai hiihtäjän peräänsä, se oli ihan menossa. Hölkättiin alkuun yksi kierros pellon ympäri ja tsekattiin, että hiihtäjä pysyy perässä.

Laukassa heppa meni vaan ihan täysiä, en oikeasti edes tiennyt että Hukkis voi olla noin nopea kintuistaan. :D Esteet sujui kaikki hienosti ja meidän hiihtäjäkin selvitti hyppyrit tosi näppärästi, mutta siitä pujottelusta ei tullut kertakaikkiaan yhtään mitään. Mentiin vaan niin lujaa, ettei ollut toivoakaan ehtiä kääntää, mutta mitäpä siitä! En edes tiedä montako rundia vedettiin putkeen, kun hidastaminen ei hevosen mielestä tullut kuulonkaan, lopulta hiihtäjä jo kyseli, että saako päästää irti jos ei jaksa enää? Ilman hiihtäjää ei sitten tarvinnut enää ihan niin täysiä vetää, mutta seisoa ei silti olisi malttanut millään.

Käveltiin välissä muutaman muun ratsukon tykitellessä radalla, ja saatiin sitten perään vielä toinenkin hiihtäjä. Nyt sain jopa välillä pidätteitäkin läpi, mutta lujaa mentiin edelleen, ja hauskaa oli! Pujottelussa taidettiin tällä kertaa päästä aina jokatoisesta raosta...

Kuskia hirvittää!

Oli tosi ihanaa nähdä Hukkis noin innoissaan jostain, kentällä vääntäminen kun ei selvästi ole sen mielipuuhia. Se oli jotenkin niin itseensä tyytyväinen ja energinen, voi kunpa joskus saisi sen saman energian ja ilon vaikka kouluradalle, esteistä Hukkis nyt sentään välillä vähän syttyy. Ainakin tällä ratsastajalla oli myös tosi hauskaa, ilmeisesti myös hiihtäjät tykkäsivät.

Toivottavasti vielä tätä lisää talven aikana. (:

Postauksen kaikista kuvista kuuluu kiitos Hanna Tuukkaselle.

Lumisateesta huolimatta näistä tuli tosi kivoja!